Isoja tekoja pienten lupauksien kautta
Mitä olisit valmis lupaamaan tehdä ympäristön puolesta? Tätä kysymystä pähkäiltiin ”No decisions about us without us”-pajassa.
–Lupaan vähentää lihansyöntiä, sanoo joku.Toinen vannoo, että yrittää jatkossa kävellä mahdollisimman paljon. Lupauksia kirjoitetaan liitutaululle, ja osallistujia kuvataan taulu kädessä. Näitä lupauksia on pakko pitää! Lupausten kirjoittaminen taululle on osa 10:10 Finland hanketta. Ideana on, että myös omat, henkilökohtaiset lupaukset vaikuttavat ilmastonmuutokseen.
”No decision about us without us”-työpajan ohjaaja Maria Vuorelma haluaa innostaa nuoria vaikuttamaan. Hän toivoo, että nuoret saavat viikonlopun aikana tietoa ilmastonmuutoksesta, ja työvälineitä vaikuttamiseen.
Työpajassa ollaan mietitty miten nuoret voi saada äänensä kuuluviin ilmastokysymyksiin liittyvässä päätöksenteossa.–Ilmastonmuutoksessa on kyse tulevien sukupolvien oikeuksista ja siksi myös nuorilla pitäisi olla oikeus osallistua päätöksentekoon ja keskusteluun heitä koskevissa asioissa, Maria sanoo.
Työpajassa perehdytään kansainväliseen ilmastopolitiikkaan ja suomalaiseen päätöksentekoon. Leikkien ja eri tehtävien kautta osallistujat laativat myös oman deklaraation. Deklaraatio koostuu Ympäristötoimintapäivien aikaan saaduista hyvistä ideoista siitä, miten nuoret voivat olla mukana vaikuttamassa ilmastopolitiikassa.
Kaksi tyttöä ehdottaa ”Eko-Perjantain” järjestämistä.–Eko-perjantaissa nuoret tapaavat ja keskustelevat ympäristöasioista, Amanda Maula selittää.
Eko-perjantaita voitaisiin Amandan mielestä järjestää esimerkiksi jossain baarissa. Eko-perjantaissa olisi rento fiilis. Kokouksiin voisi kutsua asiantuntijoita puhumaan ajankohtaisista kysymyksiä, ja yhteistyötä voisi tehdä esimerkiksi Vihreiden Nuorten kanssa.
Toinen idea on että lukioissa olisi ilmastonmuutosta käsittelevä kurssi.
Hanna-Kaisa Hakamaan mielestä pitäisi tehdä eko-verkkosivu, josta löytyy hyödyllisiä linkkejä.
–Sivustolla voisi linkkien lisäksi olla ympäristöä koskevia uutisia ja tapahtumakalenteri, hän tuumaa.
Semmoisia sivustoja on ehkä jo olemassa, mutta Hanna-Kaisan mielestä ne ovat todella sekavia ja vaikeita käyttää.
–Minun sivustolla olisi selkeä ja käytännöllinen design, hän sanoo.
Viikonlopun jälkeen työpajalaisilla on mahdollisuus esittää omia ideoitaan myös ilmastoneuvottelijoille. Ideoita tullaan lähettämään ympäristöministeriölle.
Ideoinnin lisäksi osallistujat ovat myös hankkineet tietoa eri järjestöistä ja organisaatioista internetin avulla. Tietoa ollaan saatu esimerkiksi WWF:n toiminnasta ja Kirkon ulkomaanavusta.–En tiennyt että kirkon kautta voi olla mukana vaikuttamassa ympäristöön liittyvissä asioissa. Niiden nuorille suunnattu ”Changemaker”-projekti vaikuttaa todella kiinnostavalta, sanoo Anu Härmä.
AMANDA MANNSTRÖM





